Perittävät maksut

Seurakuntayhtymän seurakunnissa peritään samansuuruista kirkollisveroa. Veroprosentti on kaikilla 1,35. Kirkollisverolla katetaan kaikki yleinen seurakuntatyö. Lisäksi erillispalveluista, tilojen vuokraamisesta sekä leireistä ja kerhoista peritään kulukorvausluonteisia maksuja. Myös nämä maksut määräytyvät yhtymän kaikissa seurakunnissa samoin perustein.

Yhteinen kirkkovaltuusto määrää hautasijamaksut. Muista yhtymän seurakunnissa perittävistä maksuista päättää yhteinen kirkkoneuvosto.

KERHOMAKSUT

Päiväkerhot
Yksi kerta viikossa: 25 euroa/lukukausi
Kaksi kertaa viikossa: 45 euroa/lukukausi
Kolme kertaa viikossa: 60 euroa/lukukausi

Sisaralennus 5 euroa/lapsi/lukukausi
Lukukausimaksu puolittuu, jos aloittaa tai lopettaa puolivälissä lukukautta, muussa tapauksessa peritään koko lukukausimaksu.

Kesäkerho: 50 euroa/2 vko

Taksimaksu: 3 euroa/päivä

LEIRIMAKSUT

Rippikoululeirit: 10 euroa/vrk tai osavrk.
Erityisrippileirit hinnoitellaan erikseen.
Varhaisnuorten ja nuorten leirit, diakonia ja aikuisten leirit: 10 euroa/vrk
Vierasseurakuntalaisilta maksut ovat kahdenkertaiset (ei koske erityisrippileirejä).

KIRKON AVAUSMAKSUT
(ei koululaisilta/päiväkerhoilta)

aukiolon ulkopuolella:
arkena 30 euroa
lauantaina ja sunnuntaina 45 euroa

TILAVUOKRAT

Kirkot
Vihkitilaisuus: ulkoseurakuntalaiset 90 euroa
Naantalilaisten vanhempien järjestämistä vihkimisistä ei vuokraa peritä.
Naantalin kirkko/tilaisuudet, joista ohjelmatuloja (850 henk.): 250 euroa
Velkuan kirkko/tilaisuudet, joista ohjelmatuloja (155 henk.): 150 euroa
Rymättylän kirkko/tilaisuudet, joista ohjelmatuloja (420 henk.): 150 euroa
Merimaskun kirkko/tilaisuudet, joista ohjelmatuloja (225 henk.): 150 euroa
Koko Naantalin kirkko/vrk (sis. valvonnan): 700 euroa
Koko Velkuan kirkko/vrk (sis. valvonnan): 350 euroa
Koko Rymättylän kirkko/vrk (sis. valvonnan): 350 euroa
Koko Merimaskun kirkko/vrk (sis. valvonnan): 350 euroa
Äänitykset ym./tunti klo 07:00 – 17:00 : 50 euroa
Äänitykset ym./tunti klo 17:00 – 07:00 : 15 euroa

Hakapelto (kappeli 125 henk.)
Ev. lut. kirkkoon kuulumattomat: 150 euroa
Tilaisuudet, joista ohjelmatuloja: 100 euroa
Äänitykset ym./tunti klo 07:00 – 17:00 : 30 euroa
Äänitykset ym./tunti klo 17:00 – 07:00 : 15 euroa

Rymättylän, Merimaskun ja Velkuan kirkko
Ev. lut. kirkkoon kuulumattomat: 150 euroa

Seurakuntakeskus
Juhlasali (200 henkeä): 180 euroa (sis. alv 24 %)
Sivusalit (sali 110 henk. pöytiin 70 henk.): 140 euroa (sis. alv 24 %)
Juhlasali + sivusali: 260 euroa (sis. alv 24 %)
Juhlasali + molemmat sivusalit: 340 euroa (sis. alv 24 %)

Kohtaamispaikka (40 henk.): 110 euroa (sis. alv 24 %)
Ryhmähuone 2 ja 3: 60 euroa (sis. alv 24 %)
Ryhmähuone 4: 70 euroa (sis. alv 24 %)

Naantalilaisille järjestöille seurakuntakeskuksen hinnoista -50 %, kokouksia varten.

Kastejuhliin tilat veloituksetta seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenille vain seurakuntakeskuksen tiloista.

Rymättylän seurakuntakoti
Sali + keittiö: 190 euroa (sis. alv 24 %)
Sali: 100 euroa (sis. alv 24 %)

Kastejuhliin tilat veloituksetta seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenille.

Merimaskun seurakuntatalo
Juhlasali + keittiö: 150 euroa (sis. alv 24 %)
Kahvilatila + keittiö: 80 euroa (sis. alv 24 %)

Kastejuhliin tilat veloituksetta seurakuntayhtymän seurakuntien jäsenille.

Soiniemen leirikeskus
Päärakennus: 150 euroa (sis. alv 24 %)
Majoitusrakennusta ei vuokrata yöpymiskäyttöön ulkopuolisille.

Soiniemen sauna, takkahuone + keittiö
Kaikki tilat: 160 euroa (sis. alv 24 %)
Sauna 1-20 hlö: 110 euroa (sis. alv 24 %)
Takkahuone + keittiö: 60 euroa (sis. alv 24 %)

Leirikeskus Majakka (Rymättylä)
Leirikeskus: 70 euroa (sis. alv 24 %) (ei vuokrata yöpymiskäyttöön)
Sauna: 40 euroa (sis. alv 24 %)

HAUTAPAIKKAMAKSUT

Hautapaikkamaksut 25 vuotta/ paikkakuntalaiset
Arkkuhauta sekä Naantalin kirkon hautausmaan vanhan haudan lunastus uurnahaudaksi
1 sija 100 euroa
2 sijaa 200 euroa
Uurnahauta uurnalehdossa 50 euroa
Uurnapaikka muistolehdossa maksuton
Sirottelualue maksuton
(naantalilaisilta rintamamiestunnuksen omaavilta ja heidän naantalilaisilta puolisoiltaan sekä sotaleskiltä ei maksua peritä hautapaikasta, hautausmaksuista eikä muistotilaisuuden vuokrasta)

Hautapaikkamaksut 25 vuotta/ ulkopaikkakuntalaiset
Arkkuhauta sekä Naantalin kirkon hautausmaan vanhan haudan lunastus uurnahaudaksi
1 sija 500 euroa
2 sijaa 1000 euroa
Uurnapaikka ja muistolehtopaikka 100 euroa
Sirottelualue maksuton

HAUTAUKSEEN LIITTYVÄT MAKSUT

Haudan avaus ja peitto
Arkkupaikka/matala 450 euroa
Arkkupaikka/syvä 490 euroa
Uurnapaikka ja muistolehtopaikka 70 euroa

NAANTALIN KIRKON JA HAKAPELLON HAUTAUSMAALLA MUISTOMERKKIEN HINNAT ILMAN KAIVERRUSTA (1.9.2007 alkaen)

Hautakivi (taulupinta hiottuna) 450 euroa
Muistolaatta (taulupinta hiottuna, ilman metalliristiä) 330 euroa
Tyynykivi (taulupinta hiottuna) 410 euroa
Kuutio (5 pintaa hiottuna) 350 euroa
Nelisivuinen hautamuistomerkki (5 pintaa hiottuna) 800 euroa
Messinkilaattapaikan vuokra 25 vuotta (kaksipuoliseen kolmen kiven yhdistelmään) 300 euroa

Kolumbaariopaikka seurakuntayhtymän uurnassa á 50 euroa/vuosi, enintään 20 vuotta

HAUDANHOITO NAANTALIN KIRKON, HAKAPELLON JA RYMÄTTYLÄN HAUTAUSMAILLA

Vuosihoito kukilla
1 hautapaikka 75 euroa
rinnakkaispaikka 10 euroa / paikka

Vuosihoito ilman kukkia (kastelu)
Hautapaikka 60 euroa

5 vuotta, hoito kukilla
1 hautapaikka 375 euroa
2 rinnakkaispaikkaa 425 euroa

10 vuotta, hoito kukilla
1 hautapaikka 750 euroa
2 rinnakkaispaikkaa 850 euroa

5 vuotta, perennahoito
1 hautapaikka/perennahoito 250 euroa
2 rinnakkaispaikkaa/perennahoito 300 euroa

HAUDANHOITO MERIMASKUN HAUTAUSMAALLA

Vuosihoito kukilla
1 hautapaikka 75 euroa
rinnakkaispaikka 10 euroa / paikka

Vuosihoito ilman kukkia (kastelu)
Hautapaikka 60 euroa

Haudanhoidoista sovitaan seurakuntayhtymän taloustoimiston kanssa.